Näytelmäkirjailija ja ohjaus Sirkku Peltola
Lavastussuunnittelu Hannu Lindholm
Pukujen ja kampausten suunnittelu Marjaana Mutanen
Valosuunnittelu TJ Mäkinen
Äänisuunnittelu Kyösti Kallio
Koreografia Timo Saari
REIKÄLEIPÄ
ROOLEISSA
Näyttelijöinä koko teatrologian kantavia voimia ovat olleet Tuire Salenius, Miia Selin ja Aimo Räsänen. Räsänen teki havainnon näytelmäsarjan tyylilajista. ”Tässä on komedialliset hahmot tragediassa, ja käänteet ovat farssin käänteitä. Koko ajan kimpoilee kolme eri lajityyppiä päällekkäin. Aika harvinaista. Itku ja nauru ovat aidosti olemassa samaan aikaan.”
Reikäleivän muissa rooleissa nähdään Ola Tuominen, Mika Honkanen, Anna Kuusamo, Jyrki Mänttäri ja Saska Pulkkinen.
- TTT, 2023
Peltolan rakastettu näytelmäsarja – teatrologia – suomalaisen elämänmenon muutoksesta saa nyt viidennen osansa. Itsenäinen tarina elää samat henkilöhahmot kuin Suomen hevonen, Yksiöön en äitee ota, Lämminveriset ja Hevosten keinu.
Kotalan perhe on palannut kerjuukierrokseltaan Keski-Euroopasta juurilleen eli räsähtämässä olevaan tupaansa. Ydinperheessä yhtä pitävät Aili ja hänen keski-ikäiset lapsensa Jaana ja Kai. Suvun vanhin, eli Äite asuu Ladassa, koska haluaa rauhaa ja yksityisyyttä, ja koska pandemian pelko on jämähtänyt olosuhteeksi. Bonuksena perheen idylliin palaa Lassi Kotala. Ulkorakennuksen saunasta löytynyt Lassi on valmis aloittamaan vanhan ihmissuhteensa Ailin kanssa, uusin ja entistä epätoivoisimmin kujein.
Reikä näytelmän nimessä viittaa moneen. Toki myös reikään, joka on porattava keinun jalkaan. Reiän läpi, kun vedetään pajunvitsa, se kuoriutuu. Kuoritusta pajusta on tarkoitus askarrella pajutuotteita ja näin ollen perustaa pajutila, yritys, vakaa elanto. Reiästä riippuu leipä, ilman porakonetta ei synny reikää. Lassi uskaltaa reiästä unelmoida silläkin uhalla, että ”köyhän leivässä se reikä on aina ollu merkittävämpi kun itte leipä”.
ROOLINI REIKÄleivässä:
SELJA, ajaton vanhus, noita
PUU 2, eli puun sielu. On kunnia saada olla puu, Puu 2. Saska Pulkkinen oli Puu 1.
“Viiden näytelmän temaattinen jatkumo on Suomen oloissa harvinaisuus, ellei ainutkertainen ilmiö. Peltola on luonut mittavan kokonaisuuden, teatrologian. Sitä sitovat yhtyeen fiktiivisen Kotalan pienviljelijäperheen rakastetut henkilöhahmot sekä heidän kokemansa kommellukset yhteiskunnallisten muutosten kourissa. Maailman, Suomen, maaseudun, yhteisön ja perheen selkäranka tuntuu menevän sijoiltaan, mutta periksi ei anneta. “
- TTT, 2023
“Reikään voi myös ihminen itsensä, kuin suonsilmään kadottaa. Siitä aukosta meidät pelastaa vain toivo ja sen selässä keikkuva pikkuruinen nauru, jonka Äite jälkipolvilleen testamenttaa: ”Kantakaa sitä naurua. Kantakaa, vaikka väsyisitte. Kantakaa hellästi sylkystä sylkkyyn, hoivaten saatellen. Ja kun teitin kätenne vapisee ja sylinne jäähtyä alkaa, niin jättäkää se nauru lapsille. Opettakaa niitä kattoon paikkojen ja aikojen ohi. Kauas. Sitte nekin aina jaksaa paremmin kuoria perunoita, perata kalaa ja riisua lapseltansa lumiset tumput.”
- Peltola
“Suomalaisessa kulttuurissa on tavattu pitää erityisen arvokkaana fiktion historiallis-yhteiskunnallista tunnistettavuutta. Niin Hella Wuolijoen näytelmät Niskavuoren talon vaiheista kuin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla kuuluvat teossarjoihin, joiden henkilöihin on samastuttu sukupolvien ajan ja joiden tarjoamien jäsennysten avulla on opittu näkemään suomalaisen yhteiskunnan historiallisia ja ylisukupolvisia kehityskaaria. Muitakin esimerkkejä voitaisiin toki mainita, mutta kuuluuko joukkoon akateemikko Sirkku Peltolan nyt viisiosainen ”teatrologia” kohtalon kolhiman Kotalan perheen seikkailuista EU-Suomessa?
Vaikka historiaa hahmotetaan useamman sukupolven kertomien kokemusten kautta, Kotaloista kertovat näytelmät eivät ole mikään kansakunnan suuri kehityskertomus. Kuva yrittää joka näytelmässä tarkentua yhteiskunnan perinteiseen perusyksikköön, mutta Kotalan perhe – kuten perheet luonnossa – muuttaakin joka seikkailussa muotoaan. Uudet ja joskus tututkin vastaantulijat sulautetaan nopeasti yhteisöön. Muuttuneeseen tilanteeseen ja uusiin haasteisiin käydään rivakasti kiinni. Sankaruus on toki eeppistä mittaluokkaa, mutta humoristisesta ja lempeästä kuvakulmasta, ei ehkä malli tai velvoitus kuitenkaan.
Elämä näyttää olevan loputonta taistelua olosuhteita ja joskus luonnonvoimiakin vastaan. Kotaloiden kohtaloa ei kuitenkaan ole ennalta määrätty mihinkään suuntaan – ei edes näytelmäsarjaksi. Siksi tapahtumien suunta voi olla mikä tahansa. Tavallaan tämä sitkeydessään muutosmyönteinen ja joustavuudessaan periaatteellinen perhe on joukko yhteiskuntaa kommentoivia klovneja, joka yhtä luontevasti kehollistaa suomalaisen arkirealismin kuin saavuttaa myyttiset mittasuhteet. “
- Hanna Suutela, 2023
